Läkarmottagning

På läkarmottagningen

Psykiater Erik Johansson känner sig besviken, också litet deprimerad. Forskningsprojektet som finansierats av ett amerikanskt medicinföretag är nu oåterkalleligt förbi. Det tog slut som ett hönsflyg när man började misstänka att en forskarepsykiater hade förväxlat projektets pengar med sina egna.

Erik minns att den frestelsen hade han sjäv också känt. Lycktligvis visste han, hur det gick med hjärnforskare Paavo Riekkinen i en motsvarande situation.

Erik hade tänkt, att han skulle få som biinkomst från projektet lika mycket extra som hans ordinarie lön under åtminståne ett par år. Han hade tagit ett märkbart lån och köpt en större bostad och en havstrandtomt i Gustavs. Hur skulle han nu klara sig med dom?

Erik hade en god vän, Bengt Lindström, psykiater han också. Erik tyckte att hans kollega var nog litet underlig oliktänkare, men deras barndomsvänskap höll. Dom skulle sitta kväll tillsammans i kvarterrestaurant Kyrkan.

• Berätta om det där forskningprojektet, Bengt säger efter det andra vinglaset.
• I huvudsak forskade man, om några sjukdomar går i släkten, är ärftliga. Man forskade dock annorlunda fenomen också, t.ex. om skillnaderna av inkomster går i släkten.
• Det var ett effektivt forskningsobjekt, det!
• Deltagarna var frivilliga. Av en slump märkte vi att en sannolikhet större del av deltagarna understöder vårt största parti, några till och med politiskt aktiva. Många hade sin bakrund i affärslivet.

Bengt rynkar sitt ögönbryn. Männen växlar till starkt, gin tonic.

• Under projektet mätade man hjärnans elektrokemiska funktion, serotinnivåns växling och kalciumämnesomsättning. Man tog också salivprov och gjorde emotionslocktester, Erik fortsätter.
• Och man hittade ärftliga eller i släkten yttrande företeelser och sjukdomar, Bengt frågar.
• Stora inkomster gick i släkten – eller i släkter, det var klart. Därför bad jag just dig att tala om det här. Är det faktist så att den girige har ett skitigt slut, Erik frågar.

Erik berättar hur hans inkomster, men inte skulder halverats när projektet tog slut.

• Näst kanske måste man forska om arbetslöshet går i släkten. De arbetslösa får också ge salivprov och får information om serotinnivåns växligar före och efter uppsägningsförhandlingar., Begt säger och beställer en gin tonic till.
• Vad fan menar du?
• Man kan visa att både stora inkomster och arbetslöshet är rent ärftliga och individuella egenskaper. Vi böhöver inget amhälle, icke minst politik, dom är bara penningslöseri. Och Bengt fortsätter:
• Men ska vi föreställa oss att du har kommit till min mottagning. Du är patienten och jag är läkaren. Du har redan berättat mig att du hade frestelsen att spela med projektets och dina egna pengar, hur dina inkomster först dubblats och sen halverats. Passar det?
• OK, Erik säger och tar också en gin tonic till
• Bästa Erik Johansson. Nu börjar vi. Har det framträtt i er släkt sympton att slarva med läkareden och ta extra ekonomisk vinst – eller girighet och penningbegär?

Skribenten är en motstrandens gubbstut

Lääkärin vastaanotolla

Leo Lindstedt

Lääkärien päänsärkyjä

Psykiatri Matti Virtanen tuntee itsensä pettyneeksi, hieman masentuneeksikin. Amerikkalaisen lääketehtaan rahoittama tutkimus oli auttamattomasti ohi. Se loppui kuin kananlento, kun syntyi epäily että yhdellä tutkijapsykiatreista olivat omat ja projektin rahat menneet sekaisin.

Matti Virtasella tuli itselläkin tuo kiusaus mieleen. Onneksi hän muisti miten aivotutkija Paavo Riekkisen oli käynyt vastaavassa tilanteessa.

Matti Virtanen oli ajatellut, että saisi palkkansa suuruiset sivutulot projektista vielä pariksi vuodeksi. Hän oli ottanut huomattavan lainan ja hankkinut isomman asunnon ja rantatontin Kustavista. Mitenkähän niistä selviäisi, hän mietti.

Matilla oli hyvä kaveri Pekka Korhonen, psykiatri, tosin Matin mielestä kummallinen toisinajattelija, mutta lapsuuden ystävyys pysyi. He sopivat menevänsä iltaa istumaan kortteliravintola Kirkkoon.

• Kerropa siitä tutkimuksesta, Pekka pyysi toisen viinilasillisen jälkeen
• Pääasiassa tutkittiin kulkevatko jotkut sairaudet suvussa, ovatko ne perinnöllisiä, mutta tutkittiin myös muunlaisten ilmiöiden kuten tulo- ja koulutustason mahdollista kulkemista suvussa
• Olipa tutkimusasetelma
• Koehenkilöt olivat vapaaehtoisia. Sattumalta havaitsimme, että todennäköisyyttä suurempi osa oli suurimman puolueemme kannattajia, jopa aktiivipoliitikkoja. Monella oli tausta liike-elämässä.

Pekka rypistää kulmiaan. Miehet vaihtavat teräviin, gin toniciin.

• Projektissa mitattiin aivojen sähkökemiallista toimintaa, serotiinitason vaihtelua ja kalsiumaineenvaihduntaa, otettiin sylkinäytteitä ja tehtiin tunnelukkotestejä, Matti jatkaa.
• Ja löydettiin perinnöllisiä tai suvussa kulkevia sairauksia tai ominaisuuksia, Pekka kysyy?
• Ainakin isot tulot kulkivat suvussa. Siksi minä sinut tänne kutsuinkin. Mietin onko ahneella paskanen loppu.

Matti kertoo miten hänen tulonsa olivat äkkiä puolittuneet mutta velat eivät, kun projekti loppui.

• Ehkä seuraavaksi joku taho alkaa tutkia kulkeeko työttömyys suvussa. Pääsevät työttömätkin antamaan sylkinäytteitä ja saavat tietoa serotiinitasonsa vaihtelusta ennen ja jälkeen irtisanomisneuvottelujen, Pekka sanoo ja tilaa toiset gin tonicit.
• Mitä tarkoitat?
• Osoitetaan että niin isot tulot kuin työttömyys ovat, suvun ja yksilön ominaisuuksia. Yhteiskunnalla saatikka politiikalla ei ole merkitystä, pelkkää rahanhukkaa, Pekka sanoo ja jatkaa.
• Mutta leikitään, että olet tullut vastaanotolleni. Olet potilas ja minä lääkäri. Olet jo kertonut kiusauksesta vetää välistä sekä tulojen kaksinkertaistumisesta ja puolittumisesta. OK?

Matti nyökkää ja tilaa ensin gin tonicin.

- No niin, hyvä Matti Virtanen. Onko suvussanne esiintynyt oireita livetä lääkärin valasta ja vetää välistä? Entä ahneutta?

Kirjoittaja on vastarannan kiiski

Saunoen sappi sammuu

-->

Leo Lindstedt

Saunoen sappi sammuu

• Miten se sun eturauhasvaivas jaksaa, Pekka kysyy.
• Mä tulen suoraan siält sädehoidost. Se oli 32. kerta. Viäl kuus kertaa jäljel. Siäl o iha mukavaa, aikataulut pitää ja tosi ystävällisi ja hyvännäkösiki hoitaji. Joskus ma ajattele et mitä mä sit arkiaamupäivisin teen ku se loppuu.

Esa heittää kipollisen vettä kiukaalle ja katsoo Pekkaa suoraan silmiin. He ovat kahdestaan uimahallin saunassa. Puoli vuotta sitten he eivät tienneet toisistaan mitään. Nyt he puhuvat ties mistä – elämänkumppaneistaan, terveydestään – tai oikeastaan sairauksistaan – vanhojen talojen säilyttämisestä, TuTon jääkiekkopeleistä, toriparkista.

Toistensa puoluekantaa he eivät tiedä, mutta aavistavat niiden liippaavan läheltä. Molemmat he ovat korottaneet äänensä kun se yksi himolöylynheittäjä tulee sinne uhomaan. Ja voihan siitäkin jotain päätellä, että he ovat pikemminkin kiinnostuneita TuTon kuin TPS:n menestyksestä.

* * *

Pekka ja Esa käyvät uimassa perinteisen kansanuinnin matkan, 200 metriä. Heitä hieman ihmetyttävät nyt uimakävelijät, joista varmaan enemmistö on naisia eikä sieltä kaikkein hoikimmasta päästä. Pekka kuitenkin auttaa Esaa ymmärtämään etteivät kaikki käy uimahallissa ja saunassa samasta syystä.

Pesuhuoneessa heitä odottaakin iloinen yllätys. Varmaan 90 -vuotias Juhani siellä suihkuttelee keppiinsä tukien. Juhania he ovat yhdessä pukuhuoneessa kehuneet. Siinä on ukko jolla on niin fyysistä kuin henkistäkin ryhtiä – ja sydämensivistystä kuten Pekka asian ilmaisee.

• Hei äijät, oletteko jo käyneet katsomassa kaupunginteatterin Aavesonaatin, Juhani avaa.

Esaa harmittaa, hävettääkin. Ei ollut tullut lähdettyä vaikka suunniteltu oli. Onneksi Pekka kertoo sen nähneensä ja pitäneensä kovasti.

• Joo, me istuttiin Kaijan kanssa ylimmäll rivill siäl piippuhyllyl. Tuli melke yhtä hikinen olo ku tual saunas. No, tietenki lämpö nouse ylös, mut koko sen näytelmän sanoma pist hikoilema. Vähä huano omatuntoki näi miähenä tuli, kun sii oli nii monta tyhmä äijää, joist löysi itteäns.
• En ihmettele ollenka, Juhani sanoo. Mennäks sauna, vai oletteko jo saanu tarpeks?

Kolmisin he menevät löylyyn. Esa melkein kääntyy kannoiltaan. Siellä se istuu löylykauhan varressa se yksi kilpasaunoja. Ja kuumaa on. Se käy kuulemma nyt täällä Turussa kun Kaarinan uimahalli on remontissa. Ei puhu eikä pukahda, ei vastaa vaikka joku yrittää rajoittaa, heittää kymmenenkin kauhallista peräjälkeen.

Nytkin eräs vakisaunoja yrittää. - Hei, tämä on yleinen sauna, ei sun yksityissaunas. Ymmärräks?

Mies heittää lisää löylyä ja pitää kauhaa kädessään. Pari nuorempaa poistuu päätään puistellen. - Pitäiskö mennä sanomaan tuolle valvojalle, Esa miettii, mutta muistaa ettei se ainakaan aiemmin ole riittänyt.

• Hei äijä, sun pitäis mennä lekuril, oike psykiatril, Pekka sanoo löylynheittäjälle. Ne pysty auttamaan pahempiiki vaivoi ku sun. - Silloin kun mä asusi Hyvinkääl, me kannetti yks vastaava kahjo yhress parin kaverin kans nakuna uima-altaasse. Sit sitä ei näkyny vuateen uimahallis, en tiärä, oliks käynyt kallonkutistajal.
• Mitähän pualuet toiki äijä äänestä – niin paitsi ehkä tyhjää, Esakin uskaltaa avata suunsa. - Mut se ny ei ainaska oikeuta tollast käytöst veronmaksajien ylläpitämäs saunas.

Löylynheittäjä hymähtää ja heittää taas vettä kiukaalle

Juhani on seissyt keppiinsä nojaten ovensuussa. Hän ottaa muutaman askeleen löylynheittäjän luo. - Kuule hyvä mies. Meil oli rintamal yks joka ei ottanu kans muita huomioon – ei saunas eikä muutenka. Sit se uhos et hän voi mennä vaik koko yäks yksin tähystämä vartiopaikal, hän kyl jaksa. Siäl se sit sai kuulan ottaans, valitettavast, niin ku moni muuki, - Anna se löylykauha nyt minulle.

* * * *

Pukuhuoneessa Pekka, Esa ja Juhani istuvat pitkät tovit. Juhani elelee yksin, vaimo on kuollut jo kymmenen vuotta sitten. Pekka ja Esa ihmettelevät miten Juhani pärjää, mistä hän saa voimansa ja elämänilonsa, hän jakaa sitä muillekin. Ainakin Esa oikein tuntee sydämensä sykähtävän kun Juhani tulee keppiinsä nojaten heidän joka viikkoiseen terapiaistuntoon kaupungin hieman kuluneeseen, mutta ehkä juuri siksi niin kotoisaan uimahalliin.

_- No täält uimahallist ja meiä lähikirjastost ainaki saa energiaa ja elämänhalu – ja toi vaaka jelppaa pitää painonki kuris. - Hei muute, onks teist kumpika lukenu sitä Valtaoja Eskon Kaiken käsikirjan?

Nyt ei Esaa harmita eikä hävetä. Hänellä on kirja kesken. Menossa on luku Oikea ja väärä.

• Juu, sii on viisai sanoi moraalist. Luottamus, reiluus ja yhres tekemine ova tähtitieteilijän miälest ihmisen moraalin selkäranka, Esa aloittaa
• Hei, mut sehän sopii tohon löylynheittojuttuunki, Pekka sanoo. - Luoteta et toine heittä niin pal löyly ku yhres reiluks katota.
• Mut mee sanoma se sil kahjol. Luuleks et mene peril, Esa kysyy
• Täytyy luottaa, et ku yhres ja reilust se sanotaan, niin mies vähitelle funtsaa jutun uuremman kerra, Juhani sanoo. Hei, Esa anna toi mun toinen kenkäni tualt kaapi alta.

Pekka menee mietteliääksi. Himolöylynheittäjä tulee pukuhuoneeseen.

• Hei mies, sori se uhoamine uima-altaaseen kantamisest meni vähä överiksi ihan niinku se löylyn heittäminenki. Hyvä ku annoit sen kauhan toll veteraanil.
• Ei se mun äänestysjuttuka kovi fiksu ollu, Esa myöntää
• Katotaan sit taas ens tiistaina , Juhani sanoo.
• Ehkä, mies murahtaa ja menee vaa'alle. - Kolme sataa grammaa häipys, hän jatkaa.

-

Hyvyyden puolustus

-->
Leo Lindstedt
Hyvyyden ja kauneuden puolustus
Tein elämänkumppanini kanssa ainutlaatuisen nostalgiavierailun entiseen kotikaupunkiimme Hyvinkäälle. Osallistuimme kehitysmaayhdistyksen puheenjohtajan syntymäpäiville, tapasimme kunnon kommunisteja, yhtä kunnon demareita ja koripalloilijoita sekä Baanapubin pitkän linjan upeita työntekijöitä. Ihan tuli mieleen Rauni Mollbergin elokuvan nimi monikossa: ”Aika hyviä ihmisiksi”. Kuin pisteenä i:n päälle saimme vielä kohdata lämpimiä ex-työtovereitamme Tornitien päiväkodissa Rajamäellä sekä Kiljavan opistolla.
Yksi särö meitä kohtasi. Helene Schjerfbeckin muistomerkissä Hämeenkadulla lukee näin: Luulen, että vain paluu yksinkertaisuuteen ja rauhaan, vaatimattomuuteen voi pelastaa
maailman. Pompöösi kauppakeskus Villa prameilee räikeänä vastakohtana hienon taiteilijan ajatuksille. Toivottavasti ostospyydys kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
* * *
Hyvinkään vierailu pakotti miettimään mitä hyvyys ja kauneus ovat ja mitä ne eivät ainakaan ole.
Emme koskaan katso televisiosta mitään sellaisia ohjelmia, missä pudotetaan häviäjiä. Pudotuskisat ja turha kilpailu ruokkivat ihmisen pimeitä ja raakoja, pakkomielteisen voittamisen ja alistamisen tarpeita.
Myös työelämän arki houkuttelee tai pakottaa ihmisiä käyttämään kyynärpäitään ja kiusaamaan toisiaan: turbo- ja tuhokapitalismi kuluttaa luonnetta. Ahneus ja/tai työn menettämisen pelko vahvistavat viidakon julmaa lakia.
Kilpaurheilu – doping, kaukaloväkivalta sekä solvauksia ja rasismia viljelevät fanijoukot – vetoavat alhaisiin tunteisiin. Mollaamisen takana on usein oma paha olo. Se tekee ihmisestä rikkinäisen.
Politiikan areenat – valtuustot ja eduskunta – valitaan usein kilpailulla toisten mitätöimisessä. Se sitten usein jatkuu päätöksenteossa. - Valitettavasti luetuimmat ja katsotuimmat mediat otsikoivat ja myyvät retostelemalla yllä mainittuja ilmiöitä.
* * *
Toisinkin voi olla.
Ihmisellä on mahdollisuus moraalisesti toisenlaiseen: totuuteen, hyvyyteen, kauneuteen ja rakkauteen. Toki yllä kuvatut ilmiöt sitä vaikeuttavat. Hyvyyteen ei tarvita uskontoa, mutta hiven kokemuksen tuomaa viisautta ja filosofiaa.
Filosofiaa – arjen viisautta - voi harrastaa puhumalla toisten ihmisten kanssa. Se voi tapahtua kotona, kaupassa, torilla, kurssilla, yleisessä saunassa ja vaikkapa kapakassa. Etsitään mikä meissä kaikissa on yhteistä, rakennetaan humanismin, hyvyyden ja kauneuden maailmankatsomus sen pohjalle: me haluamme antaa ja saada rakkautta, haluamme olla oman elämämme sankareita, vaikka se olisi mahdotontakin, haluamme auttaa ja saada apua. Kuten Antti Reini Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä sanoo: ”Jos näet minut kasvoillani katuojassa, käännä selälleen”.
Elämää ja hyvää moraalia ja hyvinvointia lisäävää kauneutta voi oppia myös taiteesta. Antiikin hyvefilosofia on käytännöllistä: jokaisen tulee kehittää omia hyveitään kuten kohtuutta, jaloutta, ystävällisyyttä.



Kirjoittaja on ikuinen, kriittinen idealisti

Jouluksi kotiin Bagdad

Leo Lindstedt

Jouluksi kotiin

Harrin mielestä maailma on yksi ja sama kaikille. Sodat ja väkivalta lisääntyvät. Me kaikki osallistumme maailman menoon – asumme sitten Bagdadissa, Johannesburgissa, New Yorkissa, Kiovassa tai Turussa. Me kaikki olemme vastuussa myös väkivallan kierteen pysäyttämisestä, Harrin unetkin tolkuttavat.

Sotilaslentokentältä ei nähnyt mitään sellaista, minkä Harrin mielikuvat Bagdadista olivat hänen tajuntaansa juurruttaneet. - Koskahan se käsky tulee, sanoi Harri käsittämättömän massiivisen helikopterin ohjaamossa vieressään istuvalle Kaleville. Kalevi vääntelehti istuimellaan tuskanhiki otsalla ja sormeili turvavöitään. Ohikiitävä sotilasambulanssi ei ainakaan helpottanut pelonsekaista jännitystä. Onneksi he pääsisivät pian joululomalle – ja kuuntelemaan paikan päälle kotikaupunkiinsa Turkuun joulurauhan julistusta.

Harri muisteli lapsuutensa iltoja. Kammarin kakluunin pellit on pantu kiinni. Pyöreä, valkoinen kakluuni hohkaa lämpöään. Hiilloksella halstrattujen silakoitten mädit ja maidit ovat Harrin herkkua. Vastahankitun Atlas-jääkaapin kylmettämä maito kruunaa makunautinnon.

Sielunsa silmin Harri näkee isän lukevan ääneen koko perheelle Tuhannen ja yhden yön satujen viisaita opetuksia ja valloittavia tarinoita upeasta Bagdadista, Sheheradzaden kauneudesta ja viisaudesta, Abun ja Niytynin ystävyydestä, nuoranpunoja Hassanista sekä kalastajasta ja pullon hengestä.

Mitä Harri nyt näkee ja kuulee tapahtuvan Bagdadissa. Usean vuoden kestänyt Irakin kaaos jatkuu, pahenee. Helvetti on irti. Runneltuja rakennuksia, palaneita autoja, tulipaloja, räjähdyksiä, ruumiita. Mikä voisi olla hänen osuutensa lapsuuden satujensa Bagdadin pelastamiseksi ja rakentamiseksi uuteen kukoistukseen?

Harrin mieleen palaa parin vuoden takaisen itsenäisyyspäivän tienoilla puhjennut kiivas keskustelu Suomen ulkopolitiikasta. Harri oli aina omasta mielestään ollut kunnon pasifisti. Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus sopi hänelle hyvin. – Olenko sittenkin naiivi idealisti, joka näin pakenee omaa vastuutaan, Harri muistaa silloin ajatelleensa. Ehkäpä nopean toiminnan joukoissa on sittenkin ajatusta. - Ehkä ne takaavat ettei Turku ole seuraava Bagdad, oli Tarjan mies Sulevikin sanonut, kun he olivat yhdessä katsoneet Laineen Tuntemattoman ties kuinka monennen kerran.

Harri ei pitänyt Sulevista. Tarjakin sai 30-vuotispävälahjaksi lopulta muistoksi ammottavan haavan jalkaansa. Sulevi oli tarttunut kaksin käsin Tarjaan ja tönäisi tätä rajusti. – Huora mikä huora, Sulevi säesti raivoaan. Tarja kaatui lasipöydän päälle. Pöytä ei hajonnut, mutta sen reuna iski Tarjan polveen ilkeän haavan. Sen arpea Tarja saa kantaa koko loppuikänsä, koska oli tanssinut kaksi tangoa peräkkäin Sulevin työkaverin kanssa Brankulla.

Mistä se pikkusisko on tuollaisen mustasukkaisen ja väkivaltaan taipuvan miehen löytänyt? Lapsina Tarja ja Harri eivät kotonaan koskaan nähneet ainakaan fyysistä väkivaltaa. Isä oli Tarjalle rakas, ei ainakaan hänelle vastakohtaa tarvinnut miehekseen etsiä.

- Tuota raivonpurkaustako se nopean toiminnan oikeutus merkitsee, Harri miettii. Hän pohtii merkillistä untansa. Siinä Tuhannen ja yhden yön tarinoitten nuori kuningas Agib laskeutuu taikahevosellaan Bagdadin torille. Agib siunaa kaupungin ja sen asukkaat ja nopean toiminnan joukkojen komentaja lennätetään takaisin kotikaupunkiinsa. - Niin mihin, Helsinkiin, Washingtoniin, Brysseliin. Sitä ei Harri pysty hahmottamaan.

* * *

Harri havahtuu tavallista kovempaan jysähdykseen. Tasainen ylilentävien hävittäjien jylinä, etäinen tykkituli ja hälytysajoneuvojen loputon ulina katkeaa mielettömään räjähdykseen. Valtava – onko se sienen muotoinen – savupilvi nousee Bagdadin itäpuolelle. Täällä hän nyt on - tekemässä omaa osuuttaan Suomen, EU:n, Naton vai YK:n lähettämänä – väliäkö sillä - palkkasoturina.

Harrin ja Kalevin vastuulla oleva joukkojenkuljetushelikopteri on viimeistä mallia. Nuoret turkulaismiehet saivat sen käyttöönsä syyskuun yhdentenätoista New Yorkin terrori-iskun vuosipäivänä. He tietävät että heidän tehtävänsä on noutaa kymmenen muuta suomalaista nopean joukon taistelijaa - läheltä tuota kammottavaa savupilveä. He kaikki pääsisivät jouluksi Suomeen ja kotiin – kuka vanhempiensa, kuka oman perheensä ja lapsiensa luo, kuka kapakkaan kertomaan sankaruudestaan – tai kauhuistaan.

• Ei olisi pitänyt lähteä tähän hulluun myllyyn, Kalevi sai sanotuksi
• En varmaan tule joulun jälkeen takaisin, rupean vaikka sotilaskarkuriksi, menen vaikka lusimaan, mutta tänne minua ei saa takaisin mikään mahti maailmassa, Harri kiristää hampaittensa välistä
• Mutta nyt on haettava kaverit, missähän kunnossa ovat, Kalevi kuiskaa ja huutaa yhtä aikaa.

Harrin mieli myllää helikopterin lapojen kiihtyvässä paukkeessa. Olisinpa Aladdin ja tuo hänen taikalamppunsa. Harri kyllä tietäisi, mitä pyytäisi lampun hengeltä – tai kuningas Agibilta. Tuhannen ja yhden yön satujen lumouksena taikahevonen potkaisisi sodan pahoilta taikureilta tosien silmän sokeaksi ja Aladdin syöksisi pahimmat päättäjät suin päin valtamereen.

. Maailma pelastuisi, Bagdad kylpisi auringossa, sulttaani Harun al Rasid pukeutuisi uudelleen tavalliseksi kansalaiseksi, lyöttäytyisi juttelemaan naisten, miesten ja lasten kanssa ja ymmärtäisi mitä ihmiset kaipaavat elämältä.

Miksi eivät meidän ministerimme tehneet kuten tuo Harun al Rasid?

Pelko jäytää sielua kuin Rainer Werner Fassbinderin tuskaisessa elokuvassa. Harri yrittää voittaa pelon kuvittelemalla, mitä kertoa lapsilleen uudelleen rakennetusta Bagdadista. Edessä näkyvät savupatsaat tekevät kuvittelun mahdottomaksi. Tuska raastaa sydäntä.

Kalevi ohjaa helikopterin lähelle suomalaisten tukikohtaa. Savun ja jonkin oudon palavan aineen yhtä aikaa makea ja hapan haju tunkeutuu helikopterin ohjaamoon. Harri ja Kalevi eivät osaa päättää, minne laskeutua. Heidän ei tarvitsekaan osata, joku muu mahti on tehnyt sen heidän puolestaan.

* * *

Kaksi ensimmäistä sinkkiarkkua saapuu Suomen Turkuun jouluksi.

Hellä kapina

Hellä kapina

Leo Lindstedt

Hellä kapina

”Miks kannat meitä polkee, miks saappaat raatelee,

vaikoroivat ruusut ja haavans näyttävät”

Näin kirjoitti - ehkä itsestään - hellän kapinan herkkä kaunosielu Dan Andersson kääntämässäni runossa Soittoniekan hautajaissaatto.

Dan Andersson – tuo uneksija, panteisti ja työväenkin runoilija – kapinoi hellästi kuten saman kapinan suomalainen jälkeläinen Tommy Tabermann. He kapinoivat kaikkea sellaista vastaan joka tappaa rakkauden ihmisistä – epäoikeudenmukaisuutta, rahan valtaa, kovuutta ja tunteettomuutta vastaan. Herkkyyden, rakkauden, kauneuden, lämmön, ruusujen, metsälampien, meren ulapan puolesta - kestävä, hedelmällinen ja hellä kapina.

Ehkäpä Hyvinkäällä aikanaan toiminut Rakkauden yliopisto sai alkuvoimansa jostain samansuuntaisesta ja yritti auttaa ihmisiä varjojen valhemaailmasta auringon valoon, löytämään hyvän ja kauniin idean kuten Platonin luolavertauksessa.

Minun sielunmaisemaani Dan Andersson ja Tommy Tabermann ovat jättäneet umpeen kasvamattomat urat. Luen heitä alkukielillä ja tulen vakuuttuneeksi, että koskaan ei voi kirjoittaa liian kauniisti.

Soittoniekan hautauksen yllä siteeratussa kohdassa on toki kysymys Soittoniekka Ollen, Dan Anderssonin alter egon hautajaissaatosta. Olle, aurinkoinen aamu, ruusut ja apilat ilmentävät runossa hyvyyttä, unelmia ja kauneutta ja ehkä kengän kannat, saappaat tahtomattaankin kovuutta, välinpitämättömyyttä ja väärää valtaa.

Dan Andersson ja Tommy Tabermann ovat nukkuneet pois. Niin on myös rakas ystäväni. Jos joku olisi kaivannut housuja, hän olisi riisunut omansa ja ojentanut ne tarvitsijalle. Vaan ystäväni joutui ammatikseen hieromaan kauppaa. Se musersi hänen hellän kapinansa. Ei ole uneksijalle ja pyyteettömän hyvän etsijälle sijaa maailmassamme.

”Yli raivoisien vesien soi yö jo rukoukseen

sillä soittoniekka, uneksija kuollut on”

Miksi mykkyys hyvästä on elämän arkea? Miksi puhumme enemmänkin raskaista saappaista kuin villikukkain kaunistamasta maasta tai tanssista halki keväisen metsän? Moitimme toistemme virheitä, emme ylistä heidän sielunsa kauneutta, rohkeutta ja elämänkokemuksensa tuomaa viisautta ja kypsyyttä – sydämensivistystä.

Sanat ovat tekoja, mutta niin on sanattomuuskin. Sanattomuus on alistumista nykypahaan.

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa kyseenalaistaa arvojaan ja asenteitaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää kääntää pettymykset voimavaraksi – rakentaa yhdessä arvokkaampi elämä itselle, läheisille – koko maailmalle.

Päästäkäämme unelmamme irti ja julki. Hellä kapina sulattaa maailman pahuuden temmellyskentästä aika hyvien ihmisten juhlaksi. Dan Anderssonin Luossan kerjäläisessä se alkaa näin:

”Jostain vuorten tuolta puolen, tuolta puolen kukkain laulun,

takaa sydämeni kuuman, jostain takaa tähtien

kuulen, joku kulkee kuiskii, houkuttaa ja pyytää mukaan,

sillä maata jota poljen koskaan omistaa voi en”