En spelmans jordafärd

En spelmans jordafärd

Förr än rosig morgon lyser över Himmelmora kam,
se, då bärs där ut en död från Berga by.
Över backarnas små blommor går det tysta tåget fram,
under morgonhimlens svala, gråa sky.
Tunga stövlar taga steg över rosensållad teg,
tunga huvuden sej böja som i bön.
Bort ur ödemarkens nöd bärs en drömmare som död,
över äng som under daggen lyser grön.
Han var underlig och ensam, säja fyra svarta män,
han led ofta av brist på husrum och bröd. -
Se en konung, säja rosorna, och trampas på igen,
se en konung och en drömmare är död!
Det är långt, säja bärarna, det känns som många mil,
och när hetare blir dagen går man trött. -
Gången varligt, talen sakta, susar sälg och sjunger pil,
det är kanske någon blomma som har dött.
Men när kistan vaggar svart genom vårens gröna skog,
går en tystnad genom morgonvaknad teg,
och då stannar västanvinden för att lyssna vem som tog
mitt i rosorna så tunga steg.
Det är bara Olle spelman, susar tall och sjunger gran,
han har lyktat sina hemlösa år. -
Det var lustigt, svarar vinden, om jag vore en orkan,
jag skulle spela hela vägen där han går!
Över ljung och gula myrar gungas hårda döda ben,
gungas tröttsamt genom skogens bleka ro.
Men när kvällen svalkar härlig över lingonris och sten,
hörs det tunga tramp i Himmelmora mo.
Tramp av fyra trötta män, som i sorg gå hem igen,
och de böja sina huvun som i bön.
Men djupt i djupa grova spår trampas rosorna till sår,
mitt i äng som under daggen lyser grön.
Han är borta, säja fyra, det blir tungt för hans mor,
som på fattiggåln i Torberga går. -
Varför trampas vi av klackar, varför slitas vi av skor?
jämra rosorna och visa sina sår.
Det är döden som har dansat genom Himmermora mo,
susa tistlarna på klövervallens ren.
Han har slipat er till träck med sin gamla grova sko,
när han dansade med drömmarens ben.
Över gräs och gråa hus flyger natten som ett sus,
bleka stjärnor blinka fattigt från sin sky.
Över heden ifrån väster nedåt tjärnen går ett ljus,
går en sång över näckrossållad dy.
Och stormen sjunger svart och vitt
och i skum kring Härnaön
sjunga vågorna om ödemarkens nöd.
Över svarta vreda vatten spelar natten upp till bön,
ty en spelman och en drömmare är död.



Dan Andersson, käännös Leo Lindstedt









Soittoniekan hautajaissaatto

Aamurusko nousee yli Himmelmoran harjun

katso, jo kannetaan vainajaa Bergan kylästä

Yli mäkien ja kukkien kulkee saatto hiljainen

aamun viileän ja harmaan taivaan alla

Raskaat saappaat astuu yli sarkain ruusuisten

päät raskaat taipuvat kuin rukoukseen

Pois puutteest erämaan vie tie uneksijan kuolleen

yli niityn jolla viherkaste kimmeltää

Hän outo oli, yksinäinenkin, neljä mustaa miestä puhuu

usein kärsi pulaa asuinsijasta ja leivästä

Katso kuningas, sanoo ruusu, taas sen päälle poljetaan

katso kuningas ja uneksija kuollut on!

Matka pitkä, mont penikulmaa, huokaa kantajat

päivän kuumetessa väsyy jalkamme

Kulje varoen, puhu hiljaa, humajaa raita, laulaa paju

ehkä eräs kukka kuollut on

Musta arkku keinuu läpi metsän kevätvihreän,

kulkee hiljaisuus läpi aamuvirkun laihon

ja länsituuli pysähtyy kuin kuunnellakseen kuka

keskellä ruusuin niin raskain kulkee askelin.

Se on soittoniekka Olle, humisee mänty, laulaa kuusi

hän päättänyt on kodittomat vuotensa

Kummallista, vastaa tuuli, jos pyörremyrsky oisin

koko matkan missä kulkee mä soittaisin

Yli kanervain ja keltasoiden kuolleet, kovat luut

uupuneina keinuu,läpi metsän lepoon kalpean

Ilta viilentyy ihanana ylle kivien, puolukoiden,

käy raskas poljento yli Himmelmoran nummen.

Neljä surunväsyttämää miestä kulkee kotiin taas

päänsä taipuvat kuin rukoukseen.

Syvin, karkein jäljin haavat ruusuihin poljetaan

keskel niityn, kasteen loiston vihreän

Hän on poissa, puhuu neljä, tulee raskast äidilleen,

hän Torbergan köyhäintaloon joutuu

Miksi kannat meitä polkee, miksi kengät raatelee?

Vaikeroivat ruusut ja haavans näyttävät

Vaan Kuolema on tanssinut yli Himmelmoran kankaan.

humisevat ohdakkeet pientareella apilanurmen.
Hän teidät lokaan polki järeällä kengällään
kun hän tanssi kera uneksijan luiden

Yli ruohon, harmain talojen yö kiitää humisten

tähdet kalpeat tuikkivat heikkoina

Lännest yli nummen alas lampeen kulkee valo

soi laulu yli lumpeitten ja liejun

Myrsky kuohuu valkoisena ja mustana.

ja Härnaön hämäryyden ympärillä

aallot laulaa tuskast erämaan

Yli raivoisien vesien soi yö jo rukoukseen

sillä soittoniekka, uneksija kuollut on

Riiasta Riikaan

Riiasta Riikaan

Kolmas kerta toden sanoo. No ei. Aiomme mennä Riikaan vielä uudestaan.

Ensimmäisellä kerralla noin kymmenen vuotta sitten matkan kohokohtana osallistumme kuin sattumalta juhlatilaisuuteen Vapaudenpatsaalla. Kymmenen metrin päässä meistä seisoo ryhdikäs ja komea Latvian presidentti Vaira Vike-Freiberga . Käsittämättömän lämmin, koskettava ja rauhallinen tunnelma valtaa mielen neuvostovallankin ajan yli säilyneen muistomerkin aukiolla. Sotilaat ja poliisit ovat kuin osa kansaa ja punavakoiset liput sykähdyttävät kauneudellaan. Latvian usein totisett ihmiset hymyilevät tässä ja nyt kilpaa auringon kanssa.

Toki jo silloin ååkaamme raitiovaunuilla kansan parissa, ihmettelemme uusien lähiöitten tiiviisti rakennettuja, mutta värikkäitä taloja ja käymme turistipyydysten ulkopuolella kansankuppiloissa nauttimassa maukkaita ja halpoja ruokia ja juomia.

Olisi kuitenkin pyhäinhäväistys, ellei kerro Riian jugendkeskustasta. Yli 800 sataa lähinnä 1800-rakennetut, paikallisilla aiheilla koristetut, silmiä hivelevät kaunottaret eivät ole turhaan saaneet Unescon maailmanperintökohteen arvoa vuonna 1997

* * *

Toisella kerralla mukana on 75-vuotias serkkuni. Onhan se pakko näyttää hänellekin Mustapäiden talo ja pari mahtavaa kirkkoa – eikä niissä mitään vikaa. Keskustori ja Zeppeliinikauppahalli mykistävät. Serkkuni käsilaukun hihna ommellaan ehjäksi muistaakseni kahdella latilla. Kaksi miestä kantavat halliin säkillisen eläviä kaloja. Mitäpä moiseen lisäämistä.

Yksi raitiovaunuretkistämme ohjautuu kuitenkin Lidon virkistäytymiskeskukseen. Se on kuin länsimaisen, porvarillisen elämäntavan unelma. No onneksi on siellä toki siisti vessa ja samalla raitiovaunulla pääsee paluumatkalle Daugavan eli Väinäjoen yli.

Vertailemme myös hintoja. Vakiojuomamme – yksi iso ja yksi pieni olut ja 12 cl valkoviiniä maksaa keskustassa kolmesta neljään latiin. Vaan matkustammepa kolmosen raitiovaunulla K. Barona katua muutama kilometri, niin sama yhdistelmä maksaa 0,85 latia. Juomien laatueroista en osaa sanoa. Riga Balsam on tarjouksessa – huh huh mikä hinta/laatu/määrä -suhde.

Onneksi löydämme kakkosen ratikalla työläiskaupunginosan Agensnskalnsin. Toinen toistaan ihmeellisemmät puutalot ja pihapiirit lumoavat mielen. Kauppahalli ja -tori ovat kuin lapsuutemme Turusta parhaimmillaan.

* * *

Tämän vuoden huhtikuinen matka lämmittää eniten mieltä, varsinkin kun mukanamme ovat tosi hyvät, ikäisemme ystävät. Aikaisempi kokemus ja valmistautuminen tietenkin vaikuttavat. Ymmärrämme valita aikaisempia pidemmän – yli viiden päivän matkan. Hankimme heti alkajaisiksi ns. Riga Cardin, millä saa matkustaa mielin määrin julkisissa kulkuneuvoissa, pääsee moneen museoon ilmaiseksi ja saa vielä alennuksia ravintoloista ja kaupoista. Tosin viime mainitut jäävät käyttämättä.

Hotellimme sijaitsee sairaalaa vastapäätä ja hyvien liikenneyhteyksien päässä. Tosin parhaaseen löytämäämme ruokaravintolaan – Krogs Citi Laiki Pubiin - matkaa kertyy vain puoli kilometriä ja hotellin ulko-ovesta kymmenen metrin päässä on oiva kauppa ja viihtyisä ravintola.

Historiasta ja sen todellisuudesta kiinnostuneille suosittelemme ehdottomasti Miehitysmuseota Mustapäiden huikeitten talojen eteen pystytetyssä järkyttävän rumassa, harmaan mustassa laatikkorakennuksessa. Kertomukset ja valokuvat niin saksalais- kuin neuvostoliittolaismiehityksestä eivät jätä ketään kylmäksi tai välinpitämättömäksi.

Nostalgiaosamme vie meidät K. Barona katu 126 viehättävään kahvilaan. Sen työntekijän kielitaito rajoittuu äidinkieleen. Onneksemme paikalle sattuu Renars, nuori englanninkielentaitoinen mies.

Hänen avullaan saamme nautituksi maukkaat borssikeitot, paikalliset oluet ja vodkaruokaryypyt. Sellaisia Renarseja tämä maailma tarvitsee!

Raitiovaunulla numero 11 kannatta ajaa koilliselle päätepysäkille. Kun kävelee pysäkiltä pari kolmesataa metriä eteenpäin, voi poiketa upea päiväkodin ja aidattujen ökytalojen välistä Kisezers-järven rantaan ilmeisesti kaupungin omistamalle yleiselle hiekkarannalle. Takaisin kaupunkiin voi matkustaa aivan toista reittiä vaikkapa bussilla.

Jurmalaankin matkaamme ihan ilman uima-asuja. Ehkäpä siellä on vielä huhtikuussa meille sopivan ruuhkatonta ja saapa armenialaisravintolasta härän kieltä piparjuurikastikkeen kera. Puutalojen mielikuvituksellisuus panee haukkomaan henkeä.

Vielä löydämme hotellimme läheltä kolmannen – Widzemes -torin. Baskerivalikoimamme rikastuu metsänvihreän värisellä ja pari kilohailipurkkiakin tarttuu ennestään lähes tyhjään ostoshaaviimme. Paikallinen Moka -likööri lämmittää mieltä ja kroppaa vaatimattomassa, mutta siistissä kahvilassa.

Paluumatkan alku on viedä hermot. Noin puoli tuntia kestävä moottoripyöräkaravaani tukkii keskustan tärkeimmät liikenneväylät. Tahallinen ja tahaton meteli piinaa tuhansia ihmisiä. Muu liikenne on kaaoksissa. Varmaan moni myöhästyy sovituilta tapaamisilta ja joku ehkä kauemmaksi, toiseen maahankin lähtevästä kulkuneuvosta – junasta, bussista, laivasta tai lentokoneesta.

Me toki ehdimme ja nautimme näkemästämme kun raitiovaunussa ja bussissa latvialaisnuorukaiset antavat paikkansa vanhuksille.