Riiasta Riikaan

Riiasta Riikaan

Kolmas kerta toden sanoo. No ei. Aiomme mennä Riikaan vielä uudestaan.

Ensimmäisellä kerralla noin kymmenen vuotta sitten matkan kohokohtana osallistumme kuin sattumalta juhlatilaisuuteen Vapaudenpatsaalla. Kymmenen metrin päässä meistä seisoo ryhdikäs ja komea Latvian presidentti Vaira Vike-Freiberga . Käsittämättömän lämmin, koskettava ja rauhallinen tunnelma valtaa mielen neuvostovallankin ajan yli säilyneen muistomerkin aukiolla. Sotilaat ja poliisit ovat kuin osa kansaa ja punavakoiset liput sykähdyttävät kauneudellaan. Latvian usein totisett ihmiset hymyilevät tässä ja nyt kilpaa auringon kanssa.

Toki jo silloin ååkaamme raitiovaunuilla kansan parissa, ihmettelemme uusien lähiöitten tiiviisti rakennettuja, mutta värikkäitä taloja ja käymme turistipyydysten ulkopuolella kansankuppiloissa nauttimassa maukkaita ja halpoja ruokia ja juomia.

Olisi kuitenkin pyhäinhäväistys, ellei kerro Riian jugendkeskustasta. Yli 800 sataa lähinnä 1800-rakennetut, paikallisilla aiheilla koristetut, silmiä hivelevät kaunottaret eivät ole turhaan saaneet Unescon maailmanperintökohteen arvoa vuonna 1997

* * *

Toisella kerralla mukana on 75-vuotias serkkuni. Onhan se pakko näyttää hänellekin Mustapäiden talo ja pari mahtavaa kirkkoa – eikä niissä mitään vikaa. Keskustori ja Zeppeliinikauppahalli mykistävät. Serkkuni käsilaukun hihna ommellaan ehjäksi muistaakseni kahdella latilla. Kaksi miestä kantavat halliin säkillisen eläviä kaloja. Mitäpä moiseen lisäämistä.

Yksi raitiovaunuretkistämme ohjautuu kuitenkin Lidon virkistäytymiskeskukseen. Se on kuin länsimaisen, porvarillisen elämäntavan unelma. No onneksi on siellä toki siisti vessa ja samalla raitiovaunulla pääsee paluumatkalle Daugavan eli Väinäjoen yli.

Vertailemme myös hintoja. Vakiojuomamme – yksi iso ja yksi pieni olut ja 12 cl valkoviiniä maksaa keskustassa kolmesta neljään latiin. Vaan matkustammepa kolmosen raitiovaunulla K. Barona katua muutama kilometri, niin sama yhdistelmä maksaa 0,85 latia. Juomien laatueroista en osaa sanoa. Riga Balsam on tarjouksessa – huh huh mikä hinta/laatu/määrä -suhde.

Onneksi löydämme kakkosen ratikalla työläiskaupunginosan Agensnskalnsin. Toinen toistaan ihmeellisemmät puutalot ja pihapiirit lumoavat mielen. Kauppahalli ja -tori ovat kuin lapsuutemme Turusta parhaimmillaan.

* * *

Tämän vuoden huhtikuinen matka lämmittää eniten mieltä, varsinkin kun mukanamme ovat tosi hyvät, ikäisemme ystävät. Aikaisempi kokemus ja valmistautuminen tietenkin vaikuttavat. Ymmärrämme valita aikaisempia pidemmän – yli viiden päivän matkan. Hankimme heti alkajaisiksi ns. Riga Cardin, millä saa matkustaa mielin määrin julkisissa kulkuneuvoissa, pääsee moneen museoon ilmaiseksi ja saa vielä alennuksia ravintoloista ja kaupoista. Tosin viime mainitut jäävät käyttämättä.

Hotellimme sijaitsee sairaalaa vastapäätä ja hyvien liikenneyhteyksien päässä. Tosin parhaaseen löytämäämme ruokaravintolaan – Krogs Citi Laiki Pubiin - matkaa kertyy vain puoli kilometriä ja hotellin ulko-ovesta kymmenen metrin päässä on oiva kauppa ja viihtyisä ravintola.

Historiasta ja sen todellisuudesta kiinnostuneille suosittelemme ehdottomasti Miehitysmuseota Mustapäiden huikeitten talojen eteen pystytetyssä järkyttävän rumassa, harmaan mustassa laatikkorakennuksessa. Kertomukset ja valokuvat niin saksalais- kuin neuvostoliittolaismiehityksestä eivät jätä ketään kylmäksi tai välinpitämättömäksi.

Nostalgiaosamme vie meidät K. Barona katu 126 viehättävään kahvilaan. Sen työntekijän kielitaito rajoittuu äidinkieleen. Onneksemme paikalle sattuu Renars, nuori englanninkielentaitoinen mies.

Hänen avullaan saamme nautituksi maukkaat borssikeitot, paikalliset oluet ja vodkaruokaryypyt. Sellaisia Renarseja tämä maailma tarvitsee!

Raitiovaunulla numero 11 kannatta ajaa koilliselle päätepysäkille. Kun kävelee pysäkiltä pari kolmesataa metriä eteenpäin, voi poiketa upea päiväkodin ja aidattujen ökytalojen välistä Kisezers-järven rantaan ilmeisesti kaupungin omistamalle yleiselle hiekkarannalle. Takaisin kaupunkiin voi matkustaa aivan toista reittiä vaikkapa bussilla.

Jurmalaankin matkaamme ihan ilman uima-asuja. Ehkäpä siellä on vielä huhtikuussa meille sopivan ruuhkatonta ja saapa armenialaisravintolasta härän kieltä piparjuurikastikkeen kera. Puutalojen mielikuvituksellisuus panee haukkomaan henkeä.

Vielä löydämme hotellimme läheltä kolmannen – Widzemes -torin. Baskerivalikoimamme rikastuu metsänvihreän värisellä ja pari kilohailipurkkiakin tarttuu ennestään lähes tyhjään ostoshaaviimme. Paikallinen Moka -likööri lämmittää mieltä ja kroppaa vaatimattomassa, mutta siistissä kahvilassa.

Paluumatkan alku on viedä hermot. Noin puoli tuntia kestävä moottoripyöräkaravaani tukkii keskustan tärkeimmät liikenneväylät. Tahallinen ja tahaton meteli piinaa tuhansia ihmisiä. Muu liikenne on kaaoksissa. Varmaan moni myöhästyy sovituilta tapaamisilta ja joku ehkä kauemmaksi, toiseen maahankin lähtevästä kulkuneuvosta – junasta, bussista, laivasta tai lentokoneesta.

Me toki ehdimme ja nautimme näkemästämme kun raitiovaunussa ja bussissa latvialaisnuorukaiset antavat paikkansa vanhuksille.