Muuttuuko ihminen

Leo Lindstedt

Muuttuuko ihminen

Nuorempana Hannu olisi antanut vaikka vaatteet päältään, jos joku olisi tarvinnut ja pyytänyt. Itse Hannu puolestaan pyysi, että pelikaverit tarjoisivat hänelle oluet. Ja kyllä he tarjosivat – olihan Hannu jälleen rehdillä esimerkillään johtanut joukkueensa voittoon. Hän ei osannut eikä halunnut laskea sen paremmin vaatteittensa kuin juomiensa oluttuoppien hintaa.

Ravintola Sillassa Hannu ja paras pelikaverinsa Lauri panivat aina illan päätteeksi jukeboksista soimaan Pauli Räsäsen Kotkan ruusun ja Taisto Ahlgrenin Pettäjän tien

Hannu ajautui kauppaopistoon ja sen jälkeen myyntimieheksi isoon firmaan, mies joka ei alun perin halunnut ymmärtää kaupankäynnistä yhtään mitään. Nyt kaupanhieronta, luvut ja prosentit olivat hänen ammatissaan pärjäämisen elinehto.

Ja kyllä sielunsa myymisestä myös ruhtinaallisesti palkittiin – palkkapussi kasvoi, samoin auto ja asunto. Asunto oli tosin nyt tyhjillään, vain naapurien kadehdittavana – ja myytävänä kun Seija lähti.

Ei ollut rajaa myöskään Hannun joululahjaksi saamilla konjakkipulloilla eikä työnantajan maksamilla messu- ja myyntimatkoilla.

* * *

Tallinnassa Hannu oppii että naisen ruumiinkin voi ostaa. Ljuba – vironvenäläinen asuu Koplissa, myy ja tarjoilee ruokaa ja juomaa päätepysäkin Heliennessa ja Sepan baarissa, asuu baarin takana. Myy itseään keskustan turistipyydyksissä ja ravintoloissa.

Ljuba pitää Hannusta ja Hannu Ljubasta. Hannu ei toki nauti nyt ensimmäistä kertaa Ljuban seurasta ja palveluista.

• Sinä olet myynyt sielusi, minä myyn ruumistani, Ljuba sanoo Hannulle. Siihen lauseeseen loppuu Hannun oppima käsitys kaupankäynnin kaikkivoipaisuudesta.

Hannu kaivaa kädet täristen esiin lompakkonsa sivulokerosta rypistyneen paperin. Hän ojentaa sen Ljuballe. Hannu pyytää Ljubaa lukemaan sen ääneen.

- Se maksaa sitten 200 kroonia, Ljuba hymyilee. Hannu kaivaa kroonit lompakostaan. Ljuba alkaa lukea.

LAPSUUDEN SANKARILLE

Mies, aikuinen mies

istuu valkoisessa muovisessa puutarhatuolissamme.

Hän on painanut kädet kasvoilleen, ja kyyristynyt.

Tiedän että hän itkee, näen hänen äänettömän nyyhkytyksensä.

Ruskea kaljapullo on kaatunut ruohikkoon.

Minä olen kahdeksan vuotta ja luotan tuohon mieheen

menisin hänen syliinsä, jos isäni olisi poissa

ja tarvitsisin lohdutusta.

Nyt hän tarvitsisi lohdutusta

mutta olen hämmentynyt

eikä kukan muukaan ota aikuista miestä syliinsä.

Ei kaatunut kaljapullokaan.

Olenko surullinen? Olen joskus, mutten koskaan niin surullinen,

kuin sinun epätoivosi, johon hukuttaudut.

Sinä uskoit niin paljon ihmiseen.

Miksi et usko itseesi?

• Siitä on viisi vuotta aikaa. Sain sen Laurilta, naapuriltani ja parhaalta pelikaveriltani. Hänen runoratsutyttärensä Johanna oli kirjoittanut sen 16-vuotiaana.

Ljuba antaa Hannulle takaisin runon ja rahat. Hän etsii käsilaukkunsa. Kaivaa sieltä vihon, etsii sivun. Ljuba pyytää Hannua lukemaan sen hänelle ääneen. Ja Hannu lukee.

Ljuba, Ljuba, sisareni

näytät niin kauniilta, onnelliselta

huomenna täytät kuusitoista vuotta

minä rakastan sinua - aina

Minua pelottaa

Mikä meitä odottaa

millä elämme kunniallisesti

kun muutamme äidin luota

Katso millä Ina elää

haluatko samaa

Minä rakastin Inaa

Ina minua, mutta sitten

• Ei ollut Inalla ja Ljuballa paljon vaihtoehtoja, kyllä Ljosha sen aavisti, Ljuba kuiskaa.

Kaupankäynti muuttuu koko yön ajatusten ja tunteiden vaihdoksi hotelli Bernissä. Bernin lämmin vastaanottovirkailija Kadri tietää toki Ljuban ammatin, mutta sisäänkirjoittaa hänet yhdessä Hannun huoneeseen. Ei ole Kadrista ruumiinsa myyvien moralistiksi, niin hyvin hän tuntee monen nuoren naisen elämäntilanteen.

Olisiko jokin muu sittenkin mahdollista kuin sielunsa ja ruumiinsa myyminen? Vaan mitä se maksaisi. Mikä olisi elämäntavan muutoksen hinta?

Sitä Hannu ja Ljuba pohtivat sen yön ja pari seuraavaa. Raitiovaunulla he menevät Kopliin ja Ljuban kotiin. Nadja-äidin radiossa Georg Ots laulaa:

Muuttuuko ihminen – ja mihin suuntaan.

Jos luottaa uskaltaa niin myöskin voittaa

ja löytää uuden ihmisen

Samalla kakkosen raitiovaunulla Hannu ja Ljuba matkaavat myös Sikupilliin. Siellä Ljosha korjaa Baar Majakan ulkoportaita. Ljosha halaa Ljubaa – siitä ei ole tulla loppua. Ljosha katsoo Hannua silmiin, katseet kohtaavat.

• Ensi viikolla menen laatoittamaan Jaamaturgin yleisökäymälää, Ljosha hymyilee. Äitikin saa osan palkastani ja on Ljubakin äitiä auttanut. Kuka sinä olet, Ljosha kysyy.

Hannu ei osaa vastata. Hän vain miettii, että onneksi hänellä oli Johannan kirjoittama runo mukanaan.

Muuttuuko ihminen?